Liigat

Analyysi: Classic on maailman paras lajissaan – vielä neljä vuotta sitten sen menestymättömyys oli vitsin aihe

08.01.
2019
Liigat

Classic juhli historiansa ensimmäistä Champions Cupin voittoa perjantaina. Kuva: IFF

Se oli perjantai 4.1. 2019, kun jokainen pystyi täysin vailla epäilyksiä toteamaan todeksi jo jonkin aikaa useiden salibandyseuraajien mielessä olleen ajatuksen: Tampereen Classic on maailman paras salibandyjoukkue.

Classic kaatoi Champions Cupin finaalissa Ruotsin mestarin Storvretan maalein 10-3 ja esityksen perusteella ei jäänyt mitään epäselvyyttä maailman parhaasta joukkueesta. Ei, vaikka Champions Cupissa pelattiin vain välierät ja finaali. Nyky-Classicin kutsuminen jopa kaikkien aikojen parhaaksi salibandyn seurajoukkueeksi ei olisi väärin, mutta eri aikakausien menestysjoukkueiden välinen vertailu ei ole mielestäni mielekästä, joten en esitä tuollaisia väitelmiä.

Jos mennään vielä yleisemmälle tasolle ja myös seuran naisjoukkueen saavutuksiin, niin Classicia on voinut pitää jo melko monena vuonna maailman parhaana salibandyseurana. Siinä suhteessa on kyse muustakin kuin pelkästä menestyksestä, vaikka toki menestys alleviivaa toimintakulttuurin toimivuutta.

Viime vuodet ovat olleet mannaa tamperelaisille, mutta siksi onkin hyvä hypätä hetkeksi hiukan taaksepäin ajassa, ja pohtia muutamia olennaisia seikkoja menneiltä vuosilta.

Suomen Cupin finaalit, 25.1. 2014, Tampere Areena

Salibandykansa oli kuhissut pitkin viikkoa. Ei siksi, että lauantaina 25.1. oli tiedossa miesten Suomen Cupin finaali, jossa Classic kohtaisi SSV:n. Kyse oli mystisestä tiedotteesta, jossa luvattiin, että finaalin yhteydessä on tiedossa ”vuoden kovin salibandyuutinen”.

Erikoista oli se, että useimmiten salibandyuutiset vuotavat ennakkoon jonkun lehdistön edustajan korviin, mutta nyt näin ei käynyt. Lopulta uutinen oli se, että vuoden 2013 junioreiden MM-kultaa juhlineet ruotsalaiset Jesper Thornberg ja Jesper Kivipaasi liittyivät tamperelaisten riveihin kaudeksi 2014-15.

Totta kai kahden ruotsalaispelaajan siirto oli mielenkiintoinen uutinen, mutta se jäi suutariksi kaiken hehkutuksen jälkeen, kuten tästä Pääkallo.fi:n uutisen otsikosta on luettavissa. Classic voitti lopulta Suomen Cupin 2014 ja pelasi saman kevään SM-finaaleissa Happeeta vastaan. Happee oli kuitenkin parempi finaaleissa ja pääsi juhlimaan seurahistorian ensimmäistä Suomen mestaruutta Jyväskylän jäähallissa.

Miten Jesperit sitten pärjäsivät Suomessa? Tämä Tomi Auremaan teksti kertoo olennaisen.

Suomen Cupin finaalit, 25.1. 2015, Helsingin jäähalli

Vuotta aiemmin järjestetty tiedotustilaisuus oli jättänyt monille pettymyksen maun, ja kun Classic ilmoitti vuotta myöhemmin, että sillä on kerrottavaa Suomen Cupin finaalin SSV-Classic yhteydessä, niin monia lähinnä huvitti jo ennakkoon. Pääkallo.fi kuitenkin kertoi kaksi päivää ennen tapahtumaa, että Classic neuvottelee Petteri Nykyn kanssa valmennussopimuksesta.

Tilaisuudessa julkistettiin Nykyn ja Samu Kuitusen 1+1-vuotiset sopimukset. Nykytiedon mukaan Nykky toimi Classicin päävalmentajana kolme kautta ja Kuitunen jatkaa sitä prosessia edelleen pääluotsina. Nykky on Suomen miesten maajoukkueen päävalmentaja, ja olisi varmasti jatkanut Classicissakin, jos se olisi ollut mahdollista.

Tilaisuuden jälkeen Classicille ei naurettu, mutta keväällä käynnistyi tuttu laulu.

Classic hävisi Suomen Cupin finaalin, mutta paljon surkeampi kohtalo joukkueella oli edessä pudotuspeleissä. Tuolloin runkosarjan kolmannelta sijalta pudotuspeleihin lähtenyt Classic hävisi kahdeksannelta sijalta pudotuspeleihin lähteneelle Tapanilan Erälle voitoin 3-0. Irvileuat pääsivät vauhtiin ja tunnuslause ”Kevät tulee – Classic sulaa aina” sai jälleen tuulta siipiensä alle.

Kevääseen 2015 mennessä se oli pelannut kolmesti SM-finaaleissa, mutta se ei ollut onnistunut voittamaan koskaan mestaruutta. Se oli useina kausina joukkue, joka suorastaan pursui lahjakkuutta ja kovia pelimiehiä, mutta jotenkin onnistui useimpina vuosina alittamaan ulkoiset odotukset, ja joskus jopa räikeän selkeästi. Boheemi, taitava, laiska ja niin edelleen – sellaiseksi tamperelainen salibandypelaaja miellettiin ainakin osittain vielä jokunen vuosi sitten.

Pasi Peltolan ja Petteri Nykyn (oik.) viime vuosien yhteistyö tuotti hedelmää. Arkistokuva: Juhani Järvenpää

Ray Backmanin ja Jarkko Rantalan aikakaudet

Molemmat oheiset tiedotustilaisuudet osuivat Jarkko Rantalan ajanjaksolle. Tuota ennen pääluotsina toimi Ray Backman, joka päävalmensi Classicia vuodet 2010-12. Backmanin rooli oli ja on merkittävä, sillä hän oli tuolloin ensimmäinen päävalmentaja pitkään Classic-laivaa ohjanneen Pasi Peltolan jälkeen. Tuolloin Peltola hyppäsi myös täyspainoisemmin seuran taustoille.

Backman toi seuraan erilaista valmennuskulttuuria, kuin Peltola omana aikanaan. Jo tuolloin kokenut valmentaja sai Classicin parhaimmillaan pelaamaan komeaa hyökkäyspeliä, mutta jo pitkään helmasyntinä ollut puolustuspeli ei kuulunut joukkueen vahvuuksiin. Backmanin aikana Classic ei yltänyt mitaleille.

Pelaajasiirroista olennaisina voidaan nostaa varsinkin kesän 2011 ”kohusiirrot”, kun Janne Lamminen, Veli-Matti Luukko, Ville Matikainen ja Pekka Nieminen vaihtoivat Classiciin Kooveesta. Joukon nuorimmaisesta eli Lammisesta tuli sittemmin yksi Classicin menestystarun merkittävimmistä pelaajista.

Nuorista pelaajista Nico Salo, Krister Savonen ja Sami Johansson pääsivät tuolloin jo kokemaan liigavauhtia. Ensimmäiseksi mainittu oli joukkueen todellinen jalokivi, mutta seuraavat vuodet pilasi loukkaantumiskierre. Kolmikko juhli vuonna 2011 nuorten MM-kultaa ja silloin nuorten maajoukkueen pääluotsina toimi Jarkko Rantala, josta tuli Classicin pääluotsi kaudella 2012-13. Rantala toimi U19-maajoukkueen pääluotsina myös vuonna 2013, jolloin nykymittapuulla nimivahva Suomi jäi kolmanneksi kisoissa.

Rantalan aika alkoi sinänsä lupaavasti, että Classic ylsi lopulta pronssille SPV:n ja SSV:n jälkeen. Seuraavalla kaudella Classic oli jo lähellä suurempaa gloriaa, mutta saavutuksiksi jäivät ”vain” Suomen Cupin voitto ja SM-hopea, kuten jo aiemmin mainittiin. Kausi 2015 päättyi katastrofiin, mutta Rantala oli jättämässä pestiään joka tapauksessa.

Tuo Suomen Cupin voitto oli kuitenkin merkittävä yhden oman teoriani perusteella. Tällä vuosikymmenellä uusia mestareita on ollut kolme. Ne ovat olleet SPV (2012), Happee (2014) ja Classic (2016). SPV voitti Suomen Cupin 2010-11, Happee 2012-13 ja Classic 2013-14. Löyhän teoriani mukaan se opetti jokaiselle joukkueelle ainakin jotain voittamisesta ja oli niin sanotusti portti suurempaan menestykseen. Mestaruuksien lisäksi nämä kaikki joukkueet ovat olleet myös tuttuja ryhmiä välierissä ja finaalipeleissä.

Rantalan aikana merkittäviä hankintoja oli muun muassa Jussi Piha, josta tuli sittemmin Classic-kapteeni. Se mikä Rantalalle pitää antaa erityiskrediittinä oli joukkueen puolustuspelaamisen ja erityisesti puolustusvalmiuden kehittäminen. Rantala korosti itse usein puheissaan vahvaa puolustuspeliä ja se tarttui myös pelaajiin. Kahdella jälkimmäisellä kaudella se myös näkyi kentällä siten, että Classicin pelit eivät olleet illasta toiseen maalintekokilvoittelua. Aikoinaan kuultujen huhujen mukaan jämptillä Rantalalla oli paikoin vaikeuksia Classicin isompien ja boheemimpien persoonien kanssa.

Nykky-aika

Nykky aloitti päävalmentajana kauden 2015-16 alla ja se kausi muistetaan myös siitä, että ensimmäistä kertaa pelattiin suomalainen salibandyn Superfinaali. Classic oli varsin vakuuttava läpi kauden ja ennen Superfinaalia sitä voitiin perustellusti pitää ennakkosuosikkina finaaliin Oilersia vastaan. Finaalissa tamperelaiset voittivat ja todella pitkäjänteinen työ oli johdattanut Classicin Suomen mestaruuteen.

Oliko tosiaan kyse vain valmentajasta? Kysymys on niin monisyinen, eikä vastaus ei ole simppeli. Siksi lienee tärkeämpi katsoa isompaa kuvaa ja jokainen saa tehdä siitä omat päätelmänsä.

Classic oli hankkinut ennen kautta kovaan nippuunsa muun muassa Eemeli Salinin tasoisen pelimiehen sekä sai kesken edellisen kauden lähteneen Lassi Vänttisen takaisin riveihinsä. Mikä vielä tärkeämpää entiset nuorisotähdet Salo, Savonen ja Johansson olivat jo miehiä – ja anteeksi ranskani – p*******n kovia sellaisia salibandyn saralla. Maalivahtiosastolla paikkansa oli myös ottanut uusi mies, kun 1994-ikäluokan Lassi Torisevasta oli tullut joukkueen selkeä ykköstorjuja, vaikka Joni Järviö siihen pestiin hankittiinkin Kooveesta pari vuotta aiemmin.

Joka tapauksessa Nykky toi ainakin ulkopuolisen silmin joukkueeseen pari selkeää asiaa. Harjoituskulttuuri muuttui varsinkin fysiikkaharjoittelun osalta vaativammaksi kuin aiemmin ja ryhmän yhtenäisyyttä, ”koheesiota”, ruvettiin ruuvaamaan vielä aiempaa parempaan kuntoon. Vuosien varrella Classic otti mukaan harjoituksiinsa muun muassa joogan.

Nykky ei koskaan korostanut liiaksi taktista merkitystä voittojen suhteen, mutta kyllä Classic aika ansiokkaasti puolusti jo tuolloin ja vastustajat heikkouksineen oli ”scoutattu” varsin mallikkaasti. Superfinaalissa se ei hermoillut eikä hätäillyt, vaan vei voiton vakuuttavan esityksen myötä. Mentaalipuoli oli se mitä Classicista viestittiin ulospäin, ja se sopi Peltolan pirtaan, joka julisti Faneille.comin haastattelussa, että suomalaisissa pallopeleissä korostetaan ihan liikaa taktiikan merkitystä.

Classic juhli kolmatta perättäistä mestaruuttaan keväällä 2018. Kuva: Salibandy.fi

Se Classic, jonka tiedettiin sulavan aina keväisin olikin yhtäkkiä se kaikkein kylmähermoisin ja jäätävin joukkue koko valtakunnassa, vaikka suurin osa sen pelaajistosta ei ollut päässyt juhlimaan aikuisten SM-kultaa aiemmin urillaan. Muutosta joukkueessa kuvasi ainakin osiltaan Aamulehden toimittajan kanssa pudotuspelien aikaan käyty keskustelu, jossa pohdimme josko ”Classicin kolmosviisikon taso riittää ihan mestaruuteen asti”. Juu, melkoinen lillukanvarsi ja turhan spekulaation aihe. Riittihän se tosiaan.

Seuraavalla kaudella Classic oli jälleen todella vahva, ja joukkue kaatoi finaalissa toisena superryhmänä tiedetyn EräViikingit-fuusiojoukkueen. Kuvaavaa on se, että joukkueen edellinen varsinaisen peliajan tappio Salibandyliigassa on tuolta kaudelta. Se hävisi 12.2. 2017 runkosarjassa SPV:lle ja pudotuspelien ensimmäisessä ottelussa 15.3. 2017 Indiansille. Sen jälkeen se on hävinnyt Suomen sarjoissa kaksi runkosarjan ottelua jatkoajalla.

Nykky sai aikoinaan käsiinsä vahvan materiaalin, mutta kun miettii tuota kolmen kauden periodia, niin se oli vankan nousujohteista aikaa. Viimeisellä Nykyn kaudella Classic ei hävinnyt kuin kerran Suomen sarjoissa, ja se oli kauden toisessa runkosarjapelissä tullut jatkoaikatappio Oilersia vastaan. Joukkue voitti kaikki pelit Suomen Cupissa ja jokaisen pudotuspeliottelun. Sen voittoputki Salibandyliigassa venyi 40 otteluun ennen katkeamistaan jatkoaikatappioon Nokian KrP:ta vastaan syksyllä 2018.

Nykyltä jäi saavuttamatta Champions Cupin voitto, vaikka varsinkin 2016 se oli hyvin lähellä. Nyt joukkue oli jo niin vahva, että Ruotsin mestari vaikutti paikoin suorastaan hätää kärsivältä. Nykyinen Classic on parhaimmillaan silloin kun pelataan kovin panoksin, mutta nihkeistä runkosarjaotteluistakin se tuntuu selviävän, vaikka peli vaikuttaisi kuinka pakkopullalta tahansa. Se johtuu sen erittäin kovasta rutiinitasosta, jota Nykky jalosti yhdessä nykyisen päävalmentajan Samu Kuitusen kanssa. Kuitunen ei ole saanut omasta hyvästä (jo aiemmasta) työstään liiaksi huomiota, mutta hän on jatkanut Nykyn tiellä pitkälti samoin teesein, ja onnistunut, kuten Champions Cupin voitto osoitti.

Classic-valmennus sai, ja saa ulosmitattua huippupelaajistaan sen kaikkein kovimman tason irti. Se on jotain missä aiemmat valmentajat eivät aina onnistuneet. Toki myös avainpelaajat ovat vanhempia ja kokeneempia kuin viisi vuotta sitten.

Samalla Classic on pystynyt vastaamaan haasteisiin myös taktisella tasolla, eikä ole ollut sellaista pelitapaa millä sitä olisi ehdottomasti pystytty horjuttamaan kotoisessa liigassa, vaan sen sijaan se on pystynyt sopeutumaan erinomaisesti vastustajiensa pelaamisen mukaan.

Peltola(t)

Tässä kirjoituksessa on puhuttu valmentajista, mutta valmentajat ja pelaajat ovat vain osa isoa tarinaa. Classic perustettiin vuonna 1990 Tampereen Tennisseuran aktiivien toimesta ja seuran mukana alusta asti olleista pitää nostaa esille varsinkin Pasi Peltola, mutta myös usein vaille tunnustusta jäävä Hannu Granroth. Omien parissa molemmat ovat kuitenkin suuressa arvossa.

Koko seuran kannalta olennainen tekijä vuosien varrella on ollut myös Irina Peltola, joka on toiminut miehensä ohella seurassa erinäisissä rooleissa. Irina Peltolan vaikutus varsinkin seuran naispuolen ja koko suomalaisen naissalibandyn saralla on ollut erittäin merkittävää. Tällä hetkellä seuran naispuolella haetaan uusia menestyksen avaimia, kun useampi avainpelaaja lopetti viime kauden päätteeksi.

Kuitenkin se kaikkein tärkein henkilö on ollut Pasi ”Passo” Peltola. Mies joka on omistanut käytännössä lähes koko elämänsä lajille ja toiminut parhaaksi näkemällään tavalla lajin parissa jo todella pitkään. Se mikä Peltolan toiminnassa on eniten kunnioitusta herättävää on se, että hän ei ole tavannut ottaa oikoteitä. Tällä tarkoitan sitä, että seurassa on satsattu niin miesten kuin naistenkin salibandyyn lähes tasaveroisesti, vaikka muualla on toimittu monesti toisin. Seura on voittanut naisissa ja miehissä kaiken mahdollisen seurajoukkuetasolla, mikä on erittäin kunnioitettava suoritus.

Kuvaavaa on myös se, että Classic olisi voittanut Suomen Cupin kuinka monta kertaa tahansa, niin silti sille on annettu seurassa aina arvoa. Tuokin kilpailu koetaan paikoin taakaksi joissakin seuroissa, mutta ei Classicissa. Suomen Cupin puolivälieräpeli SB Paappoja vastaan osoitti, että seura oli valmis heti tukemaan pienemmillä resursseilla toimivaa kakkosdivarijoukkuetta.

Vaikka Peltola on persoonana paikoin ristiriitainenkin, niin se kuvaa ehkä enemmän miehen intohimoista suhtautumista lajia kohtaan. Kukaan ei voi kiistää hänen poikkeuksellisen hienoa työtään suomalaisen salibandyn eteen. Varsinkin omiensa, johon kaikki Classic Familyyn luettavat toiminnat kulminoituvat.

Vuonna 2016 Superfinaalia edeltäneenä maanantaina Classic ilmoitti, että Suomen kaikkien aikojen tennispelaaja Jarkko Nieminen edustaa Classicia kaudella 2016-17. Niemisen ura Salibandyliigassa oli pelillisesti vähäpätöinen, mutta muunlaista pöhinää se kyllä aiheutti ehkä kaikkien aikojen eniten. Niemisen hankkiminen oli äärimmäisen rohkea veto kaikkinensa.

Joku on ehkä joskus tempauksille nauranut ja varmaan loukkaantunutkin, mutta kun Classic ilmoitti keväällä 2017 pelaavansa loppuvuodesta liigapelin Singaporessa, niin se oli jotain sellaista luovaa hulluutta, jolle kukaan ei enää naureskellut. Se erottaakin Peltolan monesta suomalaisesta urheilujohtajasta, että hän ei vain puhu, vaan tekee ja paljon tekeekin. Häntä ei myöskään tunnu häiritsevän se mitä muut siitä ajattelevat. Ennakkoluulottomuus on johtanut myös siihen, että Classic keikkuu vuodesta toiseen sarjan kärjessä yleisökeskiarvoilla mitattuna.

Jarkko Niemisen värvääminen oli yksi erikoisimmista ja rohkeimmista tempuista suomalaisen salibandyn historiassa. Arkistokuva: Jussi Ojala

Menestyksen säteily

Mitä Peltolan ja Classicin nousujohteinen tarina on tarkoittanut? Viimeisinä menestyksen vuosina se on tarkoittanut Classicin miesten joukkueessa sitä, että vaatimustaso on noussut koko ajan. Nuoremmat pelaajat eivät ole saaneet pelipaikkojaan helpolla ja pienemmissä rooleissa olleista nuorista on kasvanut jo todella kovan tason pelimiehiä Salibandyliigaan.

Voi heittää väitteen, että Classicin harjoituksissa taso on paikoin kovempi kuin liigaotteluissa, joka tietysti edesauttaa kaikkien kehitysprosessia. Ne jotka ovat kaivanneet isompaa pelillistä roolia, ovat sen useimmiten löytäneet muualta. Vaikka seurassa on tehty kovia hankintoja, niin omista on löytynyt myös lahjakkuuksia, kuten vaikkapa Salo, Savonen, Johansson ja Toriseva ja useat muut osoittavat. Myös nuorten Suomen mestaruudet kielivät omaa kieltään varsin laadukkaasta junioriputkesta.

Joonas Pylsy liittyi joukkueeseen huippupelaajana kesällä 2016, mutta on puhjennut vielä kauniimpaan kukkaan vuosien saatossa. Samaa voi sanoa vuotta aiemmin liittyneestä Salinista. Pylsy kertoi haastattelussa, että kovan nykyvireen syynä on korkea itseluottamus. Sen suhteen Nykyn valmennusmetodeilla on varmasti ollut merkitystä.

Joku ehkä ihmetteli vuosi sitten miksi Juha Kivilehto otettiin ”vanhoilla päivillään” kesken kauden Classiciin. Sen jälkeen Kivilehto on juhlinut Suomen Cupin voittoa, Suomen mestaruutta, maailmanmestaruutta ja Champions Cupin voittoa. Jos noita finaaleita on seurannut, niin Kivilehto on ollut suorastaan huippuvireessä aina kun paikka on ollut kovin mahdollinen. Tuo nykyvire ei olisi välttämättä tullut toisessa seurassa enää esille.

Pelaajat viihtyvät tampereella, koska ”family” ei ole vain sanahelinää. Pelaajista pidetään huolta ja Peltola pitää omiensa puolta aina. Seura on Suomen ammattimaisin, ja ammattilaispelaajiakin on jo salibandyn mittapuulla varsin mukavasti.

Salibandyliigalle Classicin taso tekee hyvää. Vaatimustaso on korkea ja kaikki tavoittelevat aina sitä kärkiryhmää. Nytkin kärkiseitsikossa on todella kovia joukkueita, ja kaikkien maalina on kaataa se kaikkein kovin ryhmä sekä kehittää omaa toimintaansa kärjen tasoiseksi. Tuo kilpajuoksu kirittää myös alemmista sijoista kamppailevia. Sama tilanne oli viime vuosikymmenellä, kun SSV hallitsi kotimaisia kenttiä. Jos joku muu kuin Classic juhlii keväällä mestaruutta, niin nostan hattuni todella korkealle pään yläpuolelle. Lähinnä siksi, että se on myös osoitus hienosta työstä.

Suomi on juhlinut kahta perättäistä MM-kultaa. Vuonna 2016 Petri Kettusen johdolla ja 2018 Nykyn johdolla. Classic-pelaajilla on ollut molemmissa kultajuhlissa iso rooli. Myös valmennuksella, sillä nykyisestä Classicin valmennusryhmästä Juha Jäntti ja Kuitunen kuuluvat Nykyn valmennusryhmään.

Suomi saattaa olla tällä hetkellä maailman kovin salibandymaa, eikä sillä spekulatiivisella tasolla ole niin väliä, koska pelaajat ainakin uskovat olevansa parempia kuin länsinaapuri kovan paikan tullen. Vaikka Ruotsilla on kovia yksilöitä, niin samanlaista yhtenäisyyttä, latausta tai täydellistä pelaamiseen keskittymistä ei ole huokunut länsinaapurin suunnalta. Suomi on vienyt Ruotsia myös sillä kuuluisalla taktisella rintamalla. Rimaa on nostettu koko ajan ja itse en tällä hetkellä usko, että sitä ollaan madaltamassa tai että maassamme oltaisiin tuudittautumassa nykytasoon.

Mielestäni Suomen tämän hetken miessalibandyn tasosta voi kiittää osiltaan myös Classicin viime vuosien menestystarinaa, koska korkea suoritustaso on nostanut rimaa kaikilla rintamilla.

Piditkö jutusta? Anna kallo!  
Joel Siltanen
Joel Siltanen
Pääkallo.fi:n päätoimittaja

Asemapaikka: Helsinki

Twitter: @joelsiltanen