Joulukalenteri: Riika 2001

Riian mestaruusjoukkueesta Paula Jouhten, Jonna Kettunen, Arja Kilpeläinen, Marilla Puustinen sekä Elisa Simonen nimettiin 2016 salibandyn pelaajalegendoiksi. Arkistokuva: Salibandy.fi

Riian mestaruusjoukkueesta Paula Jouhten, Jonna Kettunen, Arja Kilpeläinen, Marilla Puustinen sekä Elisa Simonen nimettiin 2016 salibandyn pelaajalegendoiksi. Arkistokuva: Salibandy.fi

Pääkallon joulukalenterissa julkaistaan 24 juttua erilaisista salibandyaiheista.

Päivän luukussa palataan ajassa 21 vuotta taaksepäin kevääseen 2001, jolloin Suomen naisten salibandymaajoukkue juhli edellisen kerran maailmanmestaruutta. Latvian Riiassa pelattu turnaus muistetaan kultamitalien lisäksi tapahtumista, joiden kulkua on avattu myös parikymmenttä vuotta niiden jälkeen.

Suomen salibandyhistorian ensimmäinen maailmanmestaruus nähtiin vuonna 1999 länsinaapurin maaperällä Borlängessä ja kaksi vuotta myöhemmin naiset olivat omassa luokassaan Latviassa.

Sinivalkoiset etenivät alkulohkosta jatkoon puhtaalla pelillä kaatamalla Norjan maalein 2-1, Tshekin 8-1 ja päätöskamppailussa Itävallan murskalukemin 16-0. Välierässä vastaan asettui Sveitsi, joka taipui lopulta tulevalle mestarille maalein 3-2.

Finaalissa yksi Suomen ehdottomista sankareista oli maalivahti Miia Pöntinen, joka piti maalinsa Ruotsia vastaan puhtaana. Satu Schilcherin ja Petra Mäntysen osumien myötä Suomi kruunattiin toista kertaa peräkkäin maailmanmestariksi. Suomen joukkueesta puolustaja Paula Jouhten valittiin turnauksen tähdistökentälliseen.

Mutta kuten aikaisemmin mainittu, kisat ovat jääneet historiankirjoihin kultamitalien lisäksi myös pelien ulkopuolella tapahtuneiden seikkojen seurauksena. Ensiksi kesken turnauksen kotiin lähetettiin Jonna Kettunen, minkä jälkeen pelaajat vaativat päävalmentaja Kai Ahlstedtin eroamista. Ahlstedin mukana lähti myös koko muu valmennusryhmä ja uudeksi päävalmentajaksi saapui Jari Oksanen.

Kevään 2001 tapahtumat nostettiin jälleen laajalti pöydälle reilu vuosi sitten Jari Kinnusen vetämässä Salibandymuseon Nostalgiapaloja-podcastissa, jossa vieraili useampia keskeisiä henkilöitä.

Ensimmäisessä osassa ääneen pääsivät joukkueen kapteenistoon kuulunut Arja Kilpeläinen (os. Joutsen) ja päävalmentajan paikalta syrjäytetty Ahlstedt. Toisessa osassa Ahlstedtin lisäksi mukana olivat päävalmentajan paikan napannut Oksanen sekä silloinen liiton puheenjohtaja Risto Kauppinen.

Pääkallon joulukalenterissa esitellään erilaisia numeroaiheisia nostoja aina itse päivään liittyen. Artikkelit saattavat olla tuoreita haastatteluita, tilastonostoja tai nostalgiapaloja.

Aiemmat luukut:
Joulukalenteri: Salibandyhistorian ensimmäinen maaottelumaali
Joulukalenteri: Nopeimmat kaksi maalia liigan historiassa
Joulukalenteri: Maineikas alakolmio
Joulukalenteri: Maailman kärkinelikko
Joulukalenteri: Suomalaisen salibandyn hopeinen juhlapäivä
Joulukalenteri: Kuudella kenttäpelaajalla MM-karsintoihin
Joulukalenteri: Harri Forsten, legendaarinen numero seitsemän – ”Jälkeenpäin oppinut arvostamaan, minkälaiseen ympäristöön pääsi oppimaan ja menestymään alussa”
Joulukalenteri: Kahdeksan Suomen mestaruutta voittanut Kati Suomela – “On siinä vähän onnenkauppaakin ollut”
Joulukalenteri: Painajainen MM-finaalissa
Joulukalenteri: Kymmenen pisteen suoritus
Joulukalenteri: Mestaruus pääkaupunkiseudulle edellisen kerran 11 vuotta sitten
Joulukalenteri: 12 vuoden panna
Joulukalenteri: Se Tähkä
Joulukalenteri: Prahan ikimuistoinen ilta
Joulukalenteri: Rankkari joka muutti salibandyn sääntöjä
Joulukalenteri: 2+15
Joulukalenteri: Ennätyksellinen vierasvoitto paikallispelistä, mutta pakkaspäivä
Joulukalenteri: Venäjä kummittelee salibandymaiden rankingissa
Joulukalenteri: Nuorten MM-kisat
Joulukalenteri: Luku, joka esiintyy monessa yhteydessä